Palaamista tauolta

Blogin kirjoittamisessa on tullut kuukausien mittainen tauko syystä ja toisesta. Minua se ei haittaa, sillä en niinkään tavoittele lukijoita. Lähinnä kirjoitan tätä, jotta tuttavat siellä kaukana Suomessa voisivat lukea kuulumisiani halutessaan. Yritän kuitenkin olla hieman aktiivisempi. :)

Meillä kävi kesällä Suomi-vieraita. Isäni sisko perheineen tuli tänne lomalle kuukaudeksi. Nuo kuusi serkkua ovat aina olleet minulle hyvin läheisiä. Oli kuin 14 sisarusta neljän kokonaisen viikon ajan. Serkkuperheen lähdettyä yksi ystävistäni matkusti meille lähes kuukaudeksi. Emme olleet tavanneet pariin vuoteen, mutta tuntui kuin olisimme aina olleet yhdessä. Kesävieraiden kanssa matkustimme ympäri Washingtonia ja kävimme Oregonissakin. Vierailimme luultavasti useammassa paikassa, mitä olisimme ilman kesävieraita tehneet. Kävimme jopa Washigtonin capital buildingissa Olympiassa.

Serkukset lautalla

Amerikan suviseurat järjestettiin tänä vuonna aivan meidän lähellä yhdellä koululla. Ei tuntunut edes haikealta jättää Suomen suviseurat väliin ensimmäistä kertaa elämässäni. Amerikan suviseurat ovat toki aivan erilaiset. Seurateltan sijasta seurat pidetään koulun liikuntasalissa. Koulu seurapaikkana tuo myös hyvin erilaisen ympäristön. Seura-alueella ei yövytä, mutta läheiseltä camping alueelta oli varattu paikkoja muutamille ja jokaisen paikallisen kotona oli seuravieraita. Meillä oli serkkuperhe juuri silloin, joten hekin pääsivät suviseuroihin.

Kesän ilta-auringossa

Kesällä minulla oli kolme kurssia, joten kouluakin tuli käytyä. Vaihdoin alaa keväällä ja tutkinnon saamiseen menee kauemmin. Kesäkursseilla sain kevennettyä muita jaksoja. Tämän jakson jälkeen minulla on vielä 21 kurrsia käymättä ja opiskeluoikeuteni kyseisessä collegessa loppuu keväällä 2020. Opiskeluoikeus on nimittäin kolmeksi vuodeksi. Opiskelin ensin pre-nursing ohjelmaa, mutta tajusin pian, ettei se ole minun alani. Mechanical design technology alkaa vain syksyisin, joten varsinaisille kursseille pääsin vasta tänä syksynä. Nämä pari jaksoa tuossa välissä suoritin high school kursseja sekä fysiikkaa ja matematiikkaa. Hyppy pre-nursing ohjelmast mechanical design technology ohjelmaan on aika iso, ja ihmiset ovat kummastelleet radikaalista muutosta. Tunnen nyt kuitenkin olevani omalla alalla.

Kevätsää lämmittää

Minulla alkoi jo päässä soimaan "Kevätsää lämmittää", mutta toivon ettei teillä lukijoilla ala. Istun koulussa ja tarkoitus olisi tehdä psykologian esitelmää, mutta ajauduin kirjoittamaan tätä. En tiedä tarkalleen, kuinka lämmin ulkona on, koska olin aamulla seitsemän jälkeen viimeksi ulkona, mutta ainakin täksi päiväksi luvattiin hellelukemia. Maanantain ja eilisen aikana on ollut todella lämmin ja niinpä tämä valkoinen suomalainen on jo polttanut olkapäänsä ja käsivartensa. Muuten ihmiset näyttävät reakoivan lämpöön hyvin eri tavoin. Osa kulkee topissa ja minishortsheissa, ja osalla on vieläkin pitkät housut ja takki/huppari. Toki yöllä laskee lämpötila lähes nollaan, joten aamulla on kylmä, mutta päivällä taas paistuu.

Hoitolapsen kanssa Sammamish-joella

Intialaisen hoitolapseni takia minunkin tulee käytyä ulkona. Koulutyötä on niin paljon, ettei vapaa-aikaa ole juuri yhtään. Olen kiitollinen työstäni ekaluokkalaisen lastenvahtina, koska silloin saan olla ulkona, rakentaa legoilla, askarrella ja vaikka mitä muuta. Koulutyön täyttääkin kaiken muun ajan, mutta se täyttäisi ilman työtäkin. Kun minulla on enemmän tehtävää, saan paremmin aikaiseksi. Välillä meinaa olla liikaa ja yöunet vähenevät, mutta mieluummin jätän osan työstä tekemättä ja nukun. Väsyneenä on edes turha opiskella.

"Pieni" iltavaellus Fallace putouksille

Viime lauantaina olin musiikkileirillä monien muiden Seattlen uskovaisten kanssa. Leiri olisi ollut koko viikonlopun mittainen, mutta me (äiti ja viisi vanhinta lasta) menimme vain päiväseltään. Lähdimme aikaisin aamulla ajelemaan leiripaikkaa kohti ja perillä pääsimme aamiaispöytään. Matkan varrella vuorten yli mentäessä tuli lunta ja hultoaseman lumikasoissa oli helposti kolme metriä lunta. Leiripaikassakin oli vielä hieman lunta, mutta enää kasoissa, ja kova raekuuro yllätti keskellä päivää. Oli kyllä aivan loistava päivä.

Mix - match

Olen huomannut, että elämä sujuu, kun muistaa pitää henkisestä hyvinvoinnista kiinni. Unella on merkittävä osa fyysistä ja psyykkistä jaksamista. Ei tarvitse yrittää saada A:ta, riittää kun pääset kurssista läpi. Välillä on hyvä vaikkapa maalata sisarusten kanssa. Siitä tykkäävät niin sisarukset kuin minäkin. Mutta kokolattiamatolla maalaamista pienten lasten kanssa en suosittele. Onneksi maalaaminen rentoutti, joten en suuttunut seurauksista: kokolattiamaton jynssäämisestä. Eivät ne värit kokonaan häipyneet, mutta ainakin osittain.

Tavallista elämää tämäkin

Hei, täällä eletään sitä ihan normaalia elämää.

Olen saanut viestejä, joista on näkynyt vääristynyt ajattelutapa joko suoraan tai rivien välistä. En tiedä, miksi osa tutuista ajattelee, että olen täällä jonkinlaisella lomalla. No en todellakaan ole! Viime vuosikaan Saksassa ei ollut lomaa. Vaihto-oppilaan elämä saattaa monesti vaikuttaa rennolta lomailulta ja osittainhan se sitä onkin. Koulua kävin, mutta ei minun tarvinnut suorittaa mitään kielikokeita lukuun ottamatta. Toisaalta vuosi ei kuitenkaan ollut lomailua koulun, kielikurssin ja useampien harrastusten täyttäessä arjen, mutta vapaa-aikaa oli paljon.

Vaihtovuosi on kuitenkin jäänyt taakse jo yli puoli vuotta sitten ja tämä ei ole mikään "toinen vaihtovuosi". Isäni sattui saamaan työsiirron tänne valtameren taakse ja toki me jatkamme täällä arkeamme. Olen itse sanonut, että tuntuu turhalta käydä täällä koulua, koska täkäläisillä todistuksilla ei ole Suomessa kovinkaan paljon arvoa. Haluan silti saada päättötodistuksen siitä mitä nyt opiskelen paikallisessa collegessa (high school diploma ja pre-nursing degree). Opiskelu englanniksi on paljon työläämpää kuin suomeksi, mutta olen oppinut jo valtavasti kieltä. Biologiaa saa opiskella oikein urakalla sanakirjan kanssa. Muut oppiaineet ovat tähän mennessä menneet ainakin läpi ja kai minä biologiastakin pääsen läpi. Osaan asian, mutta en osaa ilmaista sitä englanniksi.

Koulun lisäksi käyn muutamana iltapäivänä viikossa hoitamassa yhtä ekaluokkalaista poikaa. Eihän 6-vuotiasta tarvitse enää niinkään hoitaa, ennemminkin leikin hänen kanssaan. Koulu ja työ täyttävät arjen, ja joskus tuntuu, ettei ehdi edes nukkua kunnolla. Tai ei vain tunnu, sillä yöunet jäävät useasti lyhyemmäksi. Onneksi on viikonloppuja.

Elämäni nyt ei siis ole lomailua. Työtä riittää ja täällä ei ole säät sitä mitä monet ajattelevat. En asu Espanjassa tai Texasissa. Sää täällä on talvisin viileä ja vettä tulee joka ikinen päivä. Tällä viikolla on tullut jopa lunta. Kesällä on kyllä sitten kuuma, mutta silloin onkin loma (ainakin koulusta).

Tämän tekstin myötä toivon, ettei minun ajatella lomailevan täällä. Se on psyykkisestikin raskasta, kun toiset huomauttelevat rennosta elämästäni, joka ei todellakaan ole totta. Elän täällä lähes samanlaista elämää, jota eläisin Suomessakin.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Onnellista uutta vuotta kaikille!

Uusi vuosi alkoi, mutta uusia kujeita en ole kyllä keksinyt enkä ole lupauksiakaan tehnyt. En kuulu niihin, jotka tekevat lupauksia uudelle vuodelle. Uuteen vuoteen lähdin siita mihin vanhasta vuodesta jäin (eli sängysta nukkumasta, koska en jaksanut juhlistaa vuoden vaihdosta). Ehkä syy siihen väsymykseen oli monen tunnin laskettelu viimaisessa ja kylmässä säässä. Vuorilla tosiaan on lunta ja joulukuun viimeisenä päivänä pakkasta oli noin kymmenen astetta. En edes muistanut, mitä kylmä ja pakkanen oikeasti ovat, mutta silti laskettelin yli tunnin muita pidempään. Oli täällä alhaallakin jouluna lunta. Jouluaattoiltana alkoi tulla hiljalleen lunta ja aamulla maata peitti jo kunnon lumivaippa. Viimeisestä sadasta joulusta tämä oli seitsemäs, jona tuli lunta. Ihme sekin.

Joulupäivän maisemia kotikadulta

Viime vuosi oli aika iso hyppy uuteen. Pelkäsin sitä etukäteen, mutta ylitin pelkoni. Tulin tänne valtameren taakse, lähdin opiskelemaan vieraalla ja ainakin itselleni vaikealla kielellä ja tapasin uusia ihmisiä. Sosiaaliset tilanteet ovat olleet minulle aina vaikeita, joten ajattelin ensin, etten saa yhtäkään ystävää. Onneksi vain ajattelin niin, ja olenkin saanut uusia ystäviä. Kielikin sujuu jo paljon paremmin. Pystyn osallistumaan normaaliin keskusteluun ja tunneilla ymmärrän opettajaa suurimmilta osin. Ongelmana  kielen kanssa on, etten saa selitettyä vastausta, vaikka tietäisin tarkalleen kyseisen asian. Se on välilla hyvinkin turhauttavaa.

Junarata, elämänjuna (ei kaalijuna)

Seattlen alueella iltakyliä on vähintään kerran viikkoon jossain uskovaisessa kodissa. Osa nuorista on lähes aina paikalla ja osaa tuskin näkee koskaan iltakylissä. Välilla paikallaolijoiden määrä on helposti jopa 30 tai yli ja joinain kertoina saattaa nuoria olla vain kourallinen. Viime perjantaina oli yksi hyvin väkirikas iltakylä. Iltakylissä olen tavannut muita nuoria ja muutaman kanssa on tullut oltua muutenkin vapaa-ajalla. Isältä perityn nimimuistin ja vieraiden nimien takia muistan vain muutaman nimen, mutta mitäpä se oikeastaan haittaa. Huvittavinta on, etta useimmiten, jos joku tuntee jonkun meidaän perheestä nimelta, se on 10-vuotias siskoni. Toisaalta se ei ole ihmekään, koska hän on niin puhelias ja aina jollain kaverillaan menossa.

Uuden kodin ovella iltapimeällä

Uuden vuoden sai aloittaa myös uudessa kodissa. Ostimme oman kodin ja viikko ennen joulua pääsimme lopulta muuttamaan. Tai pääsimme muuttamaan sängyt sekä muut tarpeellisimmat tavarat. Viikon verran rahtasimme tavaraa päivittäin vanhasta kodista ja joulun jälkeen jatkoimme. Joulu olikin ihan mukava tauko muuton välillä. Viime viikolla alkoivat koulut ja tänään lopultakin on vuokra-asunto siivottu ja osittain uudelleenmaalattu. Koulumatka täältä on melko pitkä (2h), mutta toisaalta paikkana muuten paljon parempi.

Tervetuloa vaan meille! Ei tarvi muuta kuin lentoliput maksaa ;)

Mietteitä keskusteluillasta

Eilen oli nuorten keskusteluilta eräässä kodissa, johon melkein jätin menemättä. Äiti kuitenkin "pakotti" lähtemään ja onneksi niin. Siellä näki uskovaisia nuoria, joita en muuten näe. Seuroissa on toki nuoria, mutta ei heidän kanssaan tule juteltua elleivät he tule juttelemaan. Kynnys lähtea oli eilen yllättävän suuri. Luulisin sen johtuvan pitkästä tauosta käydä iltakylissa. Minulla tuli siis useamman viikon tauko iltakylistä ja muista nuorten tapaamisista ja suurena syynä oli koulu.

Juttelimme eilen kiitollisuudesta, koska Kiitospäivää vietettiin torstaina. Uskonsisaren sanoja mukaillen kiitollisuuden aiheita on monia, mutta silti usein rukouksissamme pyydämme kiittämisen sijasta. Se on ikävä kyllä totta. Emme osaa tyytya siihen, mitä meillä on, vaan haluamme lisää. Kaikki, mitä meilla on, on Jumalan lahjaa ja siitä olisi hyva välillä kiittää. Terveys on hyvä esimerkki, sillä emme välttämättä edes ajattele, kuinka tärkeä terveys on, kunnes menetämme sen.

Uskosta ja seuroihin pääsystä saamme myös kiittää Taivaallista Isää. Saksassa ollessani pääsin seuroihin muutaman kerran, mutta matkojen järjestaminen pienestä kaupungista pikkukylään ei aina ollut helppoa tai edes mahdollista. Nettiseurojen merkitys on siinä tapauksessa merkityksellinen, mutta nekin jäävät pian unohduksiin, kun ei ole uskovaisten kanssa niin pitkään aikaan. Ensin keksin tekosyitä itselleni, miksi en kuunnellut nettiseuroja, mutta myöhemmin en vaivautunut siihenkään.

Keskusteluillan vetäjä kysyi eilen, oliko joku ollut pois Jumalan valtakunasta ja saanut sitten syntinsä anteeksi. Olisin toisaalta halunnut kertoa siinä, mutta en uskaltanut, eikä kielitaitoni olisi luultavasti riittänyt. En luultavasti kykene koskaan kertomaan totuutta jättämättä mitään pois. Häpeän montakin asiaa, mitä tein. Häpeän myös sitä, etten pysty kertomaan koko totuutta edes äidilleni tai läheisimmille ystävilleni. En minä varsinaisesti missään vaiheessa kieltanyt uskoa, mutta suviseuroissa huomasin miettivani, etten ollut enää aikoihin ollut uskovainen.

Elokuvien katsominen ja kevyen musiikin kuuntelu olivat minulle ennen jyrkka ei. Epäuskovaisten keskellä usko unohtuu nopeasti ja minulle heikko kohta oli erityisesti musiikki. Pian aloin katsoa elokuvia ja tv-sarjoja ensin host-sisaruksieni kanssa ja myöhemmin yksin. En nähnyt siinä mitään pahaa, koska ne olivat vain joitain lastenelokuvia. Musiikin ja elokuvien myöta turruin. Kuuntelin harvakseltaan nettiseuroja vain tavan vuoksi, mutta muuten kuunneltavana oli kevyempään suuntaan mennyt musiikki. Myös kayttaytymiseni muuttui jonkin verran, enkä enää jaksanut jäädä tanssiaisista tai ystävien ravintolakäynneistä pois. Maailma vei mukanaan.

Muistan suviseuroissa manneeni teltassa hereillä ja miettineeni uskonkysymyksia. En tiedä pitiko minua hereillä, vesisade, teltan alla kaiveleva myyrä vai ne lukemattomat kysymykset. Silloin tajusin, että maailma oli vienyt minut mukanaan jo kuukausia aiemmin. Onneksi sain uskoa synnit anteeksi ja huomasin, ettei minun tarvinnut miettiä enää niitä kaikkia vaikeita kysymyksiä. Olo oli vapaa. Silti mietin usein, miksi en voi kertoa koko totuutta kenellekään. Jos joku jäi miettimaan, niin en todellakaan ole tässäkään kertonut kaikkea, en edes puolia.

Liimaa ja aurinkoa

Suomessa monilla on ennakkoluuloja uskovaisia kohtaan. Lestadiolaisuus on saatu siellä aika lailla huonoon valoon, joten ei kannata heti mennä sanomaan uskonnostaan. Itse olen ainakin kokenut se tuollain. Toki niitä myönteisestikin suhtautuvia aina löytyy. Täällä erilaisten uskontojen ja kirkkojen kirjo on valtava. Jopa asuinalueilla saattaa olla oma kirkko. Sitä en sitten tiedä, miten ihmiset täällä uskovat, mutta sunnuntaiaamuisin on kirkkokansaa liikkeellä. Tai sitten on liikkeellä niitä, jotka jonottavat useamman tunnin aamupalalle jonnekin aamiaispaikkaan.

Ei täällä kukaan liiemmin välitä siitäkään, mitä toiset pukevat päällensä ja miten he toimivat. Jotenkin vapaampi maa tämä on, joissain asioissa. Tunnen helpommaksi olla oma itseni eikä minun tarvitse yrittää olla sitä, mitä muut ovat tai haluavat olla. Kielimuurin takia se hiljainen ja ujo puoli minusta on tullut hyvin vahvasti esille muutaman vuoden tauon jälkeen. Välillä ärsyttää, kun istun joka paikassa aivan hiljaa enkä yleensä edes ymmärrä muiden juttuja. Joskus kai sitä kuitenkin oppii ymmärtämään eikä sitä voi vaatia vielä näin lyhyessä ajassa.

Arkipuhetta on silti vielä helppo ymmärtää seurapuheiden rinnalla. Yleensä istun koko tunnin penkissä aivan hiljaa ymmärtämättä mitään. Pari kertaa olen ymmärtänyt raamatuntekstin sen tuttuuden vuoksi. Kerran joku sisaruksista käski laittaa kädet ristiin loppurukoukseen ja ihmettelin, koska en edes kovalla keskittymisellä ollut ymmärtänyt tuollaista helppoa asiaa. Lähden silti seuroihin, vaikka tuntuukin tyhmältä istua penkissä ymmärtämättä puhetta.

Viime lauantaina minulla on ensimmäistä kertaa iltakylässä oikeasti mukavaa. Tulimme ulko-ovesta suoraan täyteen olohuoneeseen, jossa nuoret lauloivat jo. Perheen äiti viittilöi huoneen toiselta laidalta tyhjälle tuolille ikkunan eteen, joten puikkelehdin sinne. Huomasin istuvani yhden tutun viereen. Hän oli tullut tervehtimään minua seuroissa, kun olin tällä mantereella vasta kolmatta päivää. Illan mittaan juttelin ja nauroin nuorten kanssa. Muuten minä olen sanonut, että lähdetään, mutta silloin veljeni joutui laittamaan takkinsa päälle ennen kuin nousin edes hyvästelemään. Eilen iltaseuroissa uskaltauduin jopa juttelemaan muutaman kanssa.

Niin, että kyllä sitä aurinkoa näkyy, vaikka välillä tuntuu elämä menevän mustassa liimassa. Kolmas kouluviikko alkoi tänään ja rukous on, ettei se menisi yhtä huonosti kuin edelliset kaksi.

Uusi alku taas kerran

Välillä sitä miettii, miksi juuri minä. Aloitin vuosi sitten Saksassa kaiken alusta, kielestä lähtien. Tänä syksynä joudun taaskin aloittamaan kaiken alusta paitsi kielen. Melkein alusta joudun kielenkin aloittamaan, koska englanti on aina ollut heikko. Koulussa kiikuin juuri ja juuri hyväksytyn puolella englannin arvosanoissa, vaikka muuten koulu on ollut minulle aina helppoa.

Perheeni muutti viime lokakuussa tänne Yhdysvaltojen länsirannikolle Seattlee ja minä tulin heinakuun lopussa käytyäni ensin Suomessa hankkimassa viisumin. Onneksi suviseurat ja kahdet opistoseurat sattuivat Suomenreissun aikaan, joten kävin toki niissä. Oli muuten aivan ihanaa olla sanan kuulossa. Lähdin ranuan opistoseurojen avajaisten jälkeen kohti Seattle-Tacoman lentokenttää välilaskupaikkana Islanti, joten kolmansiin opistoseuroihin en ehtinyt.

Suviseurojen lippurivistö

Lentokoneeni oli reilusti myöhässä, mutta silti minua oli jaksettu odottaa ja jälleennäkeminen oli jotain sanoinkuvaamatonta. Nuorin veljeni (2v) pääsi hänkin pian ujoudestaan, vaikka hän oli ollut vasta vuoden viimeksi tavatessamme. Seuraavat päivät minussa oli varmaankin jokin hyvin tiukka magneetti, joka aikaa myöten vähän heikkeni. Oli mukava olla taas perheen keskellä, vaikka en ollut koskaan ennen siinä kodissa käynytkään.

Tervetuliaispiirros

Juhlameininkiä tuloni iltana

Pikkumiehen halaus

Kaipaa Suomeen, mutta en minä heti ole takaisin lähdössä. Suomenkielisiä seuroja kaipaan kovasti, koska englanninkielisestä saarnasta harvoin ymmärrän. Yhdesti olen raamatuntekstin ymmärtänyt, mutta muuten olen istunut seuroissa ymmärtämättä hölkäsen pöläystä. Se on todellakin turhauttavaa, mutta en minä viitsi kotiinkaan jäädä.